-->

tiistai 31. toukokuuta 2016

#7 Karpun kanssa puuhailemassa


Moikka! Tänään mä olin taas jälleen ratsastamassa Karminalla ja oli +27-astetta, joten oli ihan sairaan kuuma. Äiti toi mut ihan normaalisti tallille ja hain ihan ensimmäiseksi karpun tarhasta. Laitoin sen ulkona koska siitä lähtee vielä sen verran karvaa, että on helpompi siivota ulkokäytävältä kun sisältä.


Kun sain Karminan kuntoon niin nousin pihassa selkään ja lähdin maastoon alkukäynneille. Kentälle paistoi aurinko ihan kokonaan, joten siellä oli tosi kuuma. Siksi meninkin alkuun vähän maastossa, koska oli varjoisampaa eikä niin kuuma. Kun pääsin kentälle kävelin vielä hetken pitkin ohjin ja aloitin sitten ravissa työskentelemisen. Alkuun ravi oli aika kömpelöä ja tahmeaa, mutta parin siirtymis tehtävän jälkeen alkoi meno jo parantua. Seuraavaksi nostin parit laukat ihan ravin kautta ja laukkasin enimmäkseen keskiympyröitä. Olen tosi tuytyväinen poniin kun nosti käynnistä laukan hienosti. Ei ennen ole ikinä onnistunut, mutta tänään poni oivalsi jotain uutta.

Treenin jälkeen lähdin taas maastoon köpöttelemään loppukäyntejä, jotta ponikin vähän jäähtyisi. Pihassa nousin taas pois satulasta ja riisuin ponilta varusteet. Näin kesäisin Karpulla on ötökkäloimi, jota en millään haluaisi koskaan laittaa, mutta pakkohan se on sille pistää kun muuten ötökät syö koko ponin;D Karminalla ja sen tarhakaverilla "Susalla" on käytössä sama riimu, niin vein ponin normaalisti tarhaan ja Susan vauokraaja tuli hakemaan Susaa puolestaan tarhasta. Kun Susa oli jo portin toisella puolella olin laittamassa porttia kiinni, niin mitäpäs muutakaan kun Karmina ryntää suoraa Susan perään...Nooh minä tarrasin toisella kädellä ponin ötökkäloimen kaulukseen ja tosella kädellä roikuin portissa kiinni. Oli kyllä ihan mielenkiintoinen tilanne, mutta selvittiin säikähdyksellä. Onneksi Susan vuokraajan äiti oli vieressä ja pustyi ottamaan portin sillä välin kun minä kiskoin karkulaista takaisin tarhaan. Ponikin meinasi nousta pystyyn, mutta pari tiukkaa sanaa muutti ponin aikeet. Ei onneksi mitään pahempaa ehtinyt käydä ja kaikki on taas hyvin. Onko teidän poninne karannut tarhasta kun olette olleet sulkemassa juuri porttia? 

maanantai 30. toukokuuta 2016

#6 Uusi ulkoasu!


Heippa! Nyt on sitten blogin ulkosu laitettu kesäkuntoon 2016! Uusi bannerikin tuli samalla väsäiltyä. Saatiin toivottu lopputulos ja ollaan tyytyväisiä. Joskus käy niin, että on tehnyt kauhealla vaivalla hienon bannerin, muttei se sovikkaan blogin tyyliin. Se on todella rasittavaa ja menee maku koko blogin kirjoittelemiseenkin hetkeksi. Asiasta vielä kolmateen. Käykää vastaamassa oikealla puolellanne sijaitsevaan kyselyyn videoista ja postauksista:) Mitä pidätte blogin uudesta ulkoasusta? Onko teidän blogit jo kesäkunnossa?

lauantai 28. toukokuuta 2016

#5 Eikä vieläkään..


Moikka! Alkuun pahoittelut siitä, että tää postaus tulee tosi myöhään tai no ei tää varsinaisesti edes ole se postaus minkä lupasin joku aika sitten tulevan. Jotkut ehkä saattoivatkin jo arvata, että kyse on vuokraponista. En ole siis vieläkään päässyt kokeilemaan ponia ihan näistä syistä:
26.5. Ajettiin äitin kanssa sinne ponin tallille ja odoteltiin sielä hetki, kun oltiin pari minuuttia etuajassa. Omistajaa ei kuitenkaan kuuluunut ja äiti soitti omistajalle. Ei vastannutkaan puhelimeen, mutta laittoi hetken päästä viestin jossa kertoi olevansa Tampereen toisella puolella ja odotta parhaillaan hinausta, koska auto oli mennyt rikki. No eihän siinä itku auttanut ja päätettiin lähteä kotiin. Otin ennen lähtöä pari kuvaa kyseisestä ponista kylläkin ja ihanhan se oli;)
27.5. Piti mennä uudemman kerran koeratsastamaan, mutta omistaja ei taaskaan vastannut puhelimeen kun piti tietää mihin kellon aikaan kävisi. Siinä kohtaa suututti jo todella paljon, mutta en missään kohtaa edes harkinnut että hylkäisimme tämän poni vuokraus asian! Koska kesällä tai viimeistään syksyllä olisi meidän(iidan ja walman) alkaa kisaamaan aktiivisesti. Tässä kisa suunnittelussa on niin paljon erilaisia asioita mitä pitää miettiä, että tämä poni asia olisi ratkaissut puolet koko hommasta. Ollaan saatu mietittyä vain murto osa koko kisa asiasta ja kesälomakin alkaa viikon päästä! Nyt ei kyllä ole yhtään kiva:/ Ja se riparikin on tuossa kesäloman alussa..toisaalta saatte sitten rippikuvia tänne blogiinkin, mutta se mutkistuttaa asioita entisestään.

Enempää en jaksa asiasta teille avautua tässä postauksessa, mutta luulempa että seuraavassa vuokraponia koskevassa postauksessa selviää koko homma:) On silti aika varmaa tuo ponin vuokraaminen, mutta hyvän koeratsastus ajan löytäminen tuntuu olevan ylivoimaisen vaikeaa. Eipä mulla enää sitten muuta ollutkaan, joten nähdään suraavassa postauksessa;) Heippa!

#4 Infoa

Heippa! Pientä infoa, elikkäs olen Walma, tällähetkellä 13 -vuotias. Pidän tätä blogia Iidan lisäksi, eli tätä blogia ylläpitää nyt kaksi tyttöä. Meillä oli ennen yhteinen blogi hetken, mutta loppujen lopuksi minä jäin siitä pois, koska monet suunnitelmat muuttuivat. Nyt kuitenkin minäkin olen taas menossa mukana ja pääsette seuraamaan täällä myös minun hevoselämää!
Minulla on siis tällähetkellä oma poni, Kononas eli tutummin Konna. Konnasta voitte lukea sen omalta sivulta enemmän. 
Valmentaudun säännöllisesti estevalmennuksissa ja epäsäännöllisesti myös kouluvalmennuksissa aina tarpeen ja halun tullen. Olen siis henkeen ja vereen esteratsastaja, samoin ponini Konna on täysin esteponi. 
Konna on ollut minulla n. vuoden ja meidän yhteinen taival on ollut todella koppurainen ja vaikea, mutta kaikesta ollaan selvitty. Yritän päivitellä tänne mahdollisimman useasti ja olla aktiivinen. Tervetuloa siis seuraamaan myös minun ja konnan kuulumisia ja aina voi kysyä jos tulee kysyttävää! :) -Walma

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

#3 Estekisat


Moikka! Eilen oli estekisat ja hyvin meni, puhdas rata tuli ja ruusun ja ruusukkeen kanssa kotiin:) Mennin taas Lavasilla, koska Donilla ei voi vielä mennä niin raskaasti. Osallistuttiin 50cm luokkaan ja startattiin ensimmäisenä.
Verkassa kävelin pitkään, koska Lapella oli ollut vapaa viime päivänä ja oli siksi aina jäykkä. Verkkasin melkein tunnin ja otin noin 5-6 verkka estettä. Käveltiin alkukäyntejä paljon maastossa, kun verkka alue oli sen verran täynnä.

Ilmeet aina kaikissa mun ratsastus kuvissa on kyllä huonoimpia ikinä;D Mutta kun oli kuitenkin tarjolla hyviä järkkärikuvia, niin oli ihan kiva laittaa näitä.

Tossa näyttää että mä ratsastan tosi huonossa ryhdissä, mutta mä ratsastin tossa reippaasti vaan eteen sarjalle ja kun on iso hevonen ja iso laukka niin tolle se välillä näyttää;)



Vikalle esteelle ei meinattu kääntyä ollenkaan, mutta sain silti kiskaistua meidät esteelle. Mentiin tosi hyvässä laukassa koko ajan vaikka välillä mentiinkin aika pohjaan. Videota ei kukaan saanut, mutta kuvia kuitenkin sai parikin henkilöä. Nyt on ihan uudet suunnitelmat joista kerron luultavati seuraavassa postauksessa;) heippa!

perjantai 20. toukokuuta 2016

#2 Vika estetreeni ennen kisoja

Moikka! Olin siis torstaina ratsastelemassa taas Lapella ja hypittiin esteitä. Mentiin 3 estettä jotka oli noin 50cm korkuisia. Lape oli tosi kivan tuntunen ja eteenpäin pyrkivä, mutta minä sitten menin välillä vähän möhlimään. Sähläsin ihan jotain muuta ja en oikein keskittynyt alkuun. Lape pelasteli aika paljon, vaikka olisikin ollut ihan oikeutettu kieltoon. Kivaa oli
ja nyt pääsee kisoihinkin hyvin mielin;)

Ei sitä voinut kuin nauraa kun näitä katselin. Tuli sellanen olo, että toltako mä tosiaan näytin;D Super kiitokset hyville kuvaajille, koska ilman heitä ei tässä postauksessa kuvia olisi. Kiva saada tehtyä tälläisiä kuvapostauksia, kun pelkät teksti postaukset on mun mielestä niin keskeneräsen näkösiä. Tietysti joskus täytyy sellainenkin tehdä, mutta yleensä mä pyrin jotain kuvia pistämään.
Tossa Lape teki stopit, koska annoin laukan vaihtua raviksi ja menin ravilähestymisellä sitten. Olishan se päässy siitä yli, mutta fiksu hevonen sano et "sä et ratsastanu". Eihän tästä muuta ku opiks voi ottaa, et seuraavalla kerralla sitten paremmin:)

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

#1 Karminalla 17.5.

Moikka! Menin siis eilen ratsastamaan Karminalla ja meni ihan super hyvin! Meillä ei ole koskaan mennyt niin hyvin mitä eilen meni. Varsinkin laukassa meillä on ollut eniten ongelmia, mutta tänään sain työstettyä laukasta keskiympyrällä tosi pehmeää ja rauhallista. Tuntui todella hyvältä saada poni pelkällä istunnalla vain rauhoittumaan ja kulkemaan hyvin. Muissakin askellajeissa yhteistyö sujui todella hyvin, paitsi alkuun käynti ravi siirtymiset oli pelkkää kiemurtelua. Niistäkin sitten selvittiin, kun vaan saatiin selville kumpi määrää:)




Oon tosi tyytyväinen siihen, että karminan satulaan on vaihdettu uudet vastinhihnat ja jalkkarit. Oli tosi mukavan tuntuset ja pysyi hyvin jalassa. Huopakin karminalle on vaihdettu punaiseen, joka on nyt suojien kanssa sävy sävyyn;)

Uusi videokin yt:ssä! Sain kuvailtua jotain vaikka kuvaajaa ei harmillisesti ollutkaan. Joitain kuviakin ehdin ottamaan. Tulossa on yksi erikoispostaus, joka varmaankin tulee 26.5. ja kommenteissa saa arvailla mistäköhän on kyse;) Vastaan jos arvaus osuu oikeaan. Eipä mulla sitten tässä enää muuta ollut. joten seuraaviin postauksiin siis! Linkkaan sen videon tähän alle jossain kohtaa:)